fbpx

Digimarkkinoinnin trendit vuonna 2021 ja eteenpäin – mihin kiinnittää huomiota markkinoinnissa?

Viime vuonna digitaalinen muutos oli todellisuutta kaikille yrityksille. Jopa pienimmätkin toimijat joutuivat alkamaan tuoda palveluitaan sosiaaliseen mediaan ja internetiin, sillä globaali pandemia ravisutti maailmaa ja ihmiset istuivat kotona kahmien vessapaperia, kasvomaskeja ja leipäkoneita ympärilleen.

“Tulevaisuuden markkinointikanavat”, joita käytit aiemmin, saattavat olla jo vanhentuneita, kun uudet trendit kolkuttavat ovelle ja 2020-luku etenee suurin harppauksin. Mieti hetki sosiaalista mediaa – onko se enää yhtään samanlainen, kuin vaikkapa 5 vuotta sitten? Jaetaanko enää Facebook-postauksia samaan tahtiin? Instagram ei ole enää kuvanjakosovellus, vaan alusta on nykyään Instagramin mukaan videonjakosovellus.

Kuluttajien tarpeet ja käyttäytyminen ovat muuttuneet radikaalisti. Niin myös se, missä sovelluksissa he viettävät aikaansa netin ja somen syövereissä. Tässä artikkelissa avaamme suurimmat 2021 vuoden – ja tulevaisuuden – trendit digitaaliseen markkinointiin.

  1. Digitaalinen muutos on täällä pysyäkseen

McKinsey & Co -konsulttitalo havaitsi tutkimuksessaan, että pandemia nopeutti verkkokauppojen käyttöönottoa 10 vuodella – vain kolmen kuukauden kuluessa. Itse asiassa 60 % eri alojen yrityksistä havaitsi kuluttajien uudenlaisen ostokäyttäytymisen. Shoppailu tapahtuu nykyään entistä enemmän netissä. Aika kääntyä ja pysyä nopean, helpon tiedon aikakaudella, ja siirtyä nettiin kauppasi suhteen. 

Kuluttajat ovat tottuneet helppoon tapaan asioida verkkokaupoissa. Pitkät toimitukset, ja lähimmästä postipisteestä  noudettavat paketit ovat nykyään lähes kirosana. Budbee-kuljetus, kotiinkuljetus ja muut maksuttomat ovelle tuotavat vaihtoehdot ovat suuressa suosiossa.

Ei ole mitään syytä odottaa paluuta “normaaliin”. Suunnitelmat, jotka teit ennen pandemiaa, kannattaa arvioida uudestaan. Nyt on korkea aika rakentaa toimiva, organisoitu ja myyntiä tahkova verkkoalusta.

  1. Laita data töihin

Big datasta lätiseminen on niin 2010-lukua. Mutta tarvitset sitä silti. Vuonna 2021 ja tulevina vuosina on entistä tärkeämpää tietää, mitkä on kuluttajan tarkoitusperät hänen seikkaillessaan sivustollasi, ja mitä hän oikeasti yrittää löytää. 

Analytiikan tulkinta on äärimmäisen tärkeää jokaiselle yrittäjälle. Missä sivuilla käyttäjät viettävät eniten aikaa? Onko ländärin bounce rate liian korkea? Konvertoiko liidimagneettisi niin hyvin kuin pitäisi? Jos analytiikka ja oudot markkinointitermit eivät luonnistu, kannattaa hommaan palkata asiantuntija.

Jos sivullasi ei ole lämpökarttaa, kuten (Hotjar), evästeseurantaa ja Facebook-pikseliä asennettuna, olet pahemman kerran hukassa.

Muista tietysti myös tietosuojalaki!

  1. Julkaise sisältöä usein, tai muuten jäät jälkeen

Määrä ei aina korvaa laatua. Ei myöskään sisällössä, sillä niin SEO:n kuin somesisällön tapauksessa sisällön laatu, autenttisuus ja uutuus on tärkeää. Se ei silti tarkoita sitä, että pärjäisit hyvin postaamalla yhden Facebook-päivityksen ja satunnaisen blogiartikkelin viikossa.

Jos haluat erottua algoritmeista ja jatkuvan sisältöryöpyn massasta, sinun tulee julkaista laadukasta sisältöä tiheään tahtiin. Jos tahdot oikeasti skaalata seurajaamääriäsi, saittisi trafiikin määrää niin sinun tulee nostaa roimasti niin sisältösi laatua kuin julkaisutahtia.

Muista myös, mistä hakukoneet tykkäävät. E-A-T eli luotettavan asiantuntijabrändin luominen on 2020-luvun tärkeimpiä ohjenuoria hakukoneoptimoinnissa.

  1. Älykkäät automaatiot valloittavat maailmaa

Yli 42 % digimarkkinoijista uskoo omiin kykyihinsä segmentaatiosta. Kuitenkin tekoäly-ohjelmistot ja skriptit moderneissa verkkokaupoissa ovat osoittautuneet tuhannesti tehokkaimmiksi. Kun suurin osa ihmisistä segmentoi kuluttajat erilaisiin ryhmiin, jotka pohjautuvat tiettyihin mieltymyksiin, tekoälyautomaatio segmentoi ihmisiä ryhmien sisällä kymmeniin pienempiin ryhmiin, ja sulauttaa näitä ryhmiä keskenään luoden tuhansia minikohderyhmiä.

Jos verkkokauppasi ei hyödynnä älykkäitä automaatioita, olet pahasti jäljessä. Valitettavasti ne ovat peruskoodarille aika hankalia paloja purtavaksi, ja edistyneet, erittäin sofistikoituneet tekoälyalgoritmit maksavat maltaita. 

Silti, kannattaa harkita tekoälyautomaatioiden hyödyntämistä sivustollasi. Voit kuitenkin harkita halvemman pään Shopping-botteja, jos käytössäsi on yleisellä alustalla, kuten Shopify, toimiva verkkokauppa. Esimerkiksi Cartloop, Ada, ja Ochatbot ovat suosittuja botteja/tekoälysovelluksia Shopify-alustan verkkokauppoihin.

  1. Vaikuttajamarkkinointi

Kyllä, vaikuttajamarkkinointi on yhä äärimmäisen kova juttu, ja se on tullut jäädäkseen. Vaikuttajamarkkinointi on 2020-vuoden nopeiten kasvava asiakashankintakanava, voittaen orgaaniset haut, hakusanamainonnan ja sähköpostimarkkinoinnin.

Vaikuttajamarkkinoinnin paras puoli on siinä, että voit valita juuri brändisi näköiset vaikuttajat kaiken massan joukossa. Uusia mikroinfluensereita syntyy kuin sieniä sateella, ja yleensä juuri pienten vaikuttajien (alle 100k seuraajia) on lojaali ja vaikuttajaa kuunteleva yleisö. Fanit ostavat helposti samoja tuotteita mitä heidän ihannoimallaan vaikuttajalla on käytössään. 

Monesti vaikuttajamrkkinointi voi toimia mitä pienimmälläkin investoinnilla. Anna ilmainen tuote haluamallesi vaikuttajalle, ja toivo positiivista arvostelua. Lahjoita influensserille paita – ja pyydä, että tägäisi brändisi johonkin instagram-postaukseen.

Vaikuttajamarkkinointi on todella nopea tapa kasvattaa bränditunnettuutta ja generoida lisää liikennettä. Hyödynnä sitä! 

Ps. Jos toimit perinteisellä toimijalla, toimii influensointi ihan samalla tavalla. Kattofirma voi antaa ilmaisen remontin vaikuttajalle, sähköasentaja voi tulla asentamaan uudet, komeat LED-valaisimet ja niin edelleen. 

Yhteenveto

2020-luku ja pandemia-aika on todistanut, että kuluttajat ovat siirtyneet digitaaliseen maailmaan. Verkkokauppakokemusten halutaan olevan helppoja ja mahdollisimman vaivattomia. Jos asiakas joutuu klikkailemaan liikaa löytääkseen haluamansa, hän poistuu sivultasi nopeammin kuin ehdit kissaa sanoa. Jos et järjestä toimituksia suoraan asiakkaan kotiovelle, hän valitsee kilpailijasi. 

Tekoäly runnoo tietään verkkokauppojen koodiin, automaatiot kehittyvät jatkuvasti tehokkaimmiksi, ja koneoppiminen sekä markkinointi pitävät toisiaan yhä tiukemmin kädestä. 

Vaikuttajamarkkinointi toimii paremmin kuin koskaan, ja uudet someilmiöt pistävät päätään esiin. Jos et julkaise laadukasta ja kiinnostavaa sisältöä tiheään tahtiin, et luultavasti tule pärjäämään.

Joten, yrittäjä, aika ladata se TikTok, soittaa salaa kadehtimallesi influenserille, ja alkaa tekemään mielenkiintoista sisältöä someen ja nettiin. Jos koet, että sinulla on parempaakin tekemistä, ota palkkasotilaaksesi mainos- tai viesintätoimisto. Esimerkiksi Veppi!